Mainos

Boko Haram julkaisi videon kadonneista koulutytöistä: "Ei ole kärsimystä, jota emme olisi kokeneet"

Terroristijärjestö Boko Haram vaatii taistelijoitaan vapaaksi vastineeksi kaksi vuotta sitten kadonneista koulutytöistä.

Esiin tulleessa videossa näkyy noin 50 tyttöä terroristijärjestön edustajan taustalla, kertoo The Guardian -lehti. Videolla mies vaatii vapaaksi järjestön vankilassa olevia henkilöitä. Vastineeksi järjestö lupaa vapauttaa vankina olevat tytöt.

Eräs tyttö kertoo videolla kärsimyksistään.

– Ei ole olemassa kärsimystä, jota emme olisi kokeneet. Siskomme ovat loukkaantuneet, osalla on haavoja päässä ja kehossa. Kertokaa hallitukselle, että antaa Boko Haramille heidän haluamansa henkilöt, jotta pääsemme kotiin, tyttö vetoaa videolla.

Tytön puhuessa hänen taustallaan olevat muut naiset itkevät hiljaa ja pyyhkivät kyyneleitään vaatteisiinsa. Yhdellä naisella on sylissään pieni vauva.

– Me olemme vain lapsia. Me emme tiedä, mitä tehdä. Kärsimys on liikaa. Me olemme olleet kärsivällisiä. Ainoa asia, mitä voitte tehdä, on myöntyä heidän vaatimuksiinsa, tyttö jatkaa.

Tyttöjen uskotaan olevan nigerialaisia koululaisia, jotka kaapattiin kaksi vuotta sitten. Niin kutsutut Chibok-tytöt kaapattiin huhtikuussa 2014.

Peräti 217 yhteensä 276 tytöstä on edelleen kateissa.

Viranomaiset uskovat, että kauhua Nigeriassa kylvänyt terroristijärjestö Boko Haram on vastuussa kaappaamisesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.