Mainos

Boko Haram tappoi jopa 150 ihmistä Nigeriassa

Nigeriassa noin 150 ihmistä kuoli äärijärjestö Boko Haramin asemiesten hyökättyä syrjäiseen kylään maan koillisosassa, kertoivat asukkaat tiistaina.

Paikalliset viranomaiset vahvistivat hyökkäyksen, mutta arvelivat kuolonuhreja olevan viitisenkymmentä.

Kymmeniä asemiehiä saapui kylään viime viikon lopulla ja avasi heti tulen, jolloin kyläläiset lähtivät pakoon. Osa kuolonuhreista sai surmansa tulituksessa, osa puolestaan hukkui ääriään vettä täynnä olevaan jokeen. Kyläläisten mukaan asemiehet ampuivat myös kalastajan, joka yritti pelastaa hukkumaisillaan olevia ihmisiä.

Tietojen saanti hyökkäyksestä oli hidasta, koska asemiehet tuhosivat teleliikennemastoja kylän ympäriltä.

Boko Haramin taistelijoiden epäillään hyökänneen samaan kylään myös vajaa kolme viikkoa sitten. Tuolloin ainakin kymmenen ihmistä kuoli.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.