Mainos

Bostonin maratonin iskujen symboliksi noussut nainen kuoli Ferrari-turmassa Dubaissa

Vuonna 2013 Bostonin maratoniin kohdistuneessa pommi-iskussa vakavasti loukkaantunut Victoria McGrath kuoli auto-onnettomuudessa Dubaissa sunnuntaina, uutistoimisto NBC News kertoo.

23-vuotias opiskelija McGrath sekä hänen luokkatoverinsa Priscilla Perez olivat lomalla, kun he joutuivat auto-onnettomuuteen. Onnettomuuden yksityiskohdista ei ole annettu julkisuuteen tarkempia tietoja.

The Sun -lehden mukaan Dubain paikallinen media on uutisoinut, että kaksi miestä ja kaksi naista kuoli auto-onnettomuudessa, kun Ferrari syöksyi päin lyhtypylvästä noin puoli yhden aikaan sunnuntaiyönä.

– Olemme pökerryksissä, järkyttyneitä ja murheellisia, naisen äiti kertoi NBC:lle lähettämässään sähköpostissa.

Opintojensa loppusuoralla olleiden naisten yliopisto, Northeastern University, on lähettänyt surunvalittelunsa uhrien omaisille.

– Victoria ja Priscilla olivat eloisia, rakastettuja yhteisömme jäseniä. Heidän lähtö jättää syvän jäljen yhteisöömme ja sydämiimme. Molemmat naisista olivat ystävällisiä ja lahjakkaita. Heillä oli edessään erinomainen tulevaisuus, yliopistosta kerrottiin.             

McGrathista tuli vuonna 2013 Bostonin pommi-iskun tragedian symboli, kun kuva, jossa paikallinen palomies kantaa haavoittunutta naista pois onnettomuuspaikalta levisi ympäri maailman.

Tuolloin 20-vuotias McGrath oli seisonut vain noin kahden metrin päässä, kun ensimmäinen pommi räjähti 15. huhtikuuta 2013 lähellä Bostonin maratonin maaliviivaa. Nainen sai osuman sirpaleesta, joka aiheutti hermovaurion hänen vasempaan jalkaansa.

Toivuttuaan vammoista nainen tapasi hänet tapahtumapaikalta kantaneen palomies Jimmy Plourden ja kolme muuta ihmistä, jotka auttoivat naisen pelastamisessa.

– Olen niin kiitollinen. Te olette niin rohkeita, McGrath kertoi auttajilleen.

Plourde on kuvaillut naisen menehtymistä järkyttäväksi. 

– On sanottu, että minä pelastin hänen henkensä, mutta totuus on, että Victoria pelasti minut. Hänen rakkautensa, tukensa ja ystävyytensä auttoi minua ja perhettäni käsittelemään 15. huhtikuuta 2013 tapahtuneita asioita, hän kirjotti antamassaan lausunnossa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.