Mainos

BP sai kuulla kunniansa kongressissa

Öljy-yhtiö BP:n pääjohtaja Tony Hayward oli Meksikonlahden öljyvuodon vuoksi Yhdysvaltain kongressin valiokunnan hiillostettavana illalla Suomen aikaa.

- Teidän johdollanne BP on ottanut äärimmäisiä riskejä, oikotien toisensa jälkeen, valiokunnan puheenjohtaja Henry Waxman suomi Haywardia.

Tutkimuksissa on selvinnyt kuinka aikataulusta myöhässä ollutta ja sitten räjähtänyttä porauslauttaa painostettiin toimimaan nopeammin turvallisuuden kustannuksella.

Hayward vakuutti olevansa syvästi pahoillaan tapahtuneesta ja sanoi ymmärtävänsä, kuinka vakavasta asiasta on kysymys.

-Sitä ei olisi saanut koskaan tapahtua.

Hän vakuutti myös, ettei BP lepää ennen kuin vuodon aiheuttama tuho on saatu siivottua. Haywardin uskotaan olevan myös se yhtiön johtajista, joka saa luvan lähteä, jos potkuja ryhdytään jakelemaan.

BP myöntyi eilen presidentti Barack Obaman vaatimuksiin 20 miljardin dollarin eli runsaan 16 miljardin euron korvausrahastosta ja erillisestä rahastosta työnsä vuodon vuoksi menettäneille poraustyöntekijöille. BP lupasi myös olla jakamatta tänä vuonna kymmenen miljardin dollarin osinkoja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.