Mainos

Brasilian riesana nyt sekä zikavirus että sikainfluenssa

Brasilian pääkaupungissa Brasiliassa sikainfluenssa on tappanut lähes 50 ihmistä alle kahdessa kuukaudessa. Luku on kaupungissa kymmenen kertaa isompi kuin koko viime vuonna, maan terveysministeri kertoo.

Eilen terveysviranomaiset ilmoittivat ensimmäisestä sikainfluenssakuolemasta ensi kesän olympiakaupungissa Rio de Janeirossa.

Koko maassa sikainfluenssatapauksia on raportoitu maaliskuun loppupuolelle mentäessä yli 300. Koko viime vuonna tapauksia oli noin 140.

Brasilian ongelmana on myös zikavirus, jonka on saanut ainakin 1,5 miljoonaa ihmistä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.