Mainos

Britannia ja Iran avaavat lähetystönsä uudestaan

Britannian suurlähetystö Iranissa on avattu uudestaan Teheranissa neljän vuoden tauon jälkeen.

Britannian ulkoministeri Philip Hammond saapui paikalle tänään avaamaan lähetystön. Myös Iranin suurlähetystön Lontoossa oli määrä aueta samaan aikaan.

Suurlähettiläät on määrä asettaa edustustoihin lähikuukausina.

Britannia sulki lähetystönsä Iranissa neljä vuotta sitten Iranin päätettyä karkottaa Britannian suurlähettilään ja väkijoukon hyökättyä lähetystöön. Sen jälkeen Britannia karkotti Iranin suurlähettilään ja maiden diplomaattisuhteet ovat olleet alimmalla mahdollisella tasolla. Suhteet sai tuolloin kärjistymään Britannian Iranin pankkisektoria vastaan asettamat pakotteet.

Iran ja länsimaat ovat kuitenkin lämmitelleet viileitä välejään sen jälkeen, kun Iranin ydinohjelmasta saavutettiin sopu viime kuussa.

– Presidentti (Hassan) Rouhanin valinta sekä viime kuun ydinohjelmasopu olivat tärkeitä virstanpylväitä ja uskon, että voimme edetä vielä paljon pidemmälle, Hammond sanoi lausunnossa. Ulkoministeri aloittaa tänään kahden päivän vierailun delegaation kanssa Iranissa.

Hänen mukaansa maat eivät ole samaa mieltä kaikesta, mutta niiden tulisi voida keskustella asioista kuten terrorismista, alueellisesta vakaudesta ja äärijärjestö Isisin leviämisestä.

Delegaatioon kuuluu myös Britannian elinkeinoelämän edustajia, joiden on määrä tunnustella mahdollisuuksia kauppasuhteille. Italia, Ranska ja Saksa ovat jo lähettäneet vastaavat delegaatiot Iraniin.

Tavoitteena on, että ydinsovun myötä vuosia voimassa olleet talouspakotteet Irania vastaan voidaan purkaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.