Mainos

Britannia ottaa satoja pakolaisia Syyriasta

Britannia aikoo ottaa satoja heikoimmassa asemassa olevia pakolaisia Syyriasta. Etusija annetaan seksuaalista väkivaltaa kokeneille naisille ja tytöille, vammaisille, vanhuksille ja kidutuksen uhreille.

Pakolaisten ottamisesta ilmoitti Britannian varapääministeri Nick Clegg. Hän ei kertonut pakolaiskiintiön suuruutta, mutta kyse on todennäköisesti sadoista ihmisistä.

-Valitettavasti emme voi antaa suojaa kaikille tarvitsijoille, mutta voimme tavoitella joitakin niistä, jotka tarvitsevat sitä eniten, Clegg sanoi.

Ilmoitus merkitsee liennytystä maan hallituksen tiukkaan linjaan. Brittihallitus on lähettänyt apua paikan päälle Syyriaan, mutta se on aiemmin vastustanut suoraan alueelta tulevien pakolaisten vastaanottamista.

Viime vuonna Britannia otti kuitenkin vastaan noin 1500 syyrialaista turvapaikanhakijaa, jotka olivat itse tulleet maahan.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.