Mainos

Britannia tiukentaa lentomääräyksiä pommilöytöjen jälkeen

Britannia on tiukentanut lentoturvallisuusmääräyksiä viime viikolla tehtyjen kahden räjähdelöydön jälkeen. Sisäministeri Theresa May sanoo, ettei viranomaisten tietoon ole kuitenkaan tullut uusia yrityksiä lähettää räjähteitä lennoilla.

Britanniaan ei enää voi lähettää lentorahtia Somaliasta. Sisäministerin mukaan Somaliassa toimivat terroristiryhmät voisivat olla yhteistyössä Jemenissä toimivien ryhmien kanssa. Viime perjantaina tavatut räjähteet oli lähetetty Jemenistä kohti Yhdysvaltoja.

Lisäksi lentomatkustajat eivät saa ottaa käsitavaroina värikasetteja, jotka painavat yli puoli kiloa. Myös rahtitavarana lähetettäviä värikasetteja koskevia määräyksiä tiukennetaan.

Toinen perjantaina löydetyistä räjähteistä oli pakattu tietokoneen tulostimen värikasettiin. Räjähteet löydettiin Lontoon liepeillä sijaitsevalta lentokentältä ja Dubaista. Molempien määränpäänä oli Yhdysvallat.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.