Mainos

Britannia yksityistää koko postinjakelun

Britannian hallitus ilmoitti torstaina yksityistävänsä loputkin maan postinjakeluyhtiöstä Royal Mailista.

Valtion omistusosuus yrityksestä on ollut 30 prosenttia.

Muun muassa postimerkkejä myyvä ja pankkipalveluja tarjoava Post Office -yritys sen sijaan säilyy valtio-omisteisena.

Britannia odottaa saavansa postin yksityistämisellä vajaat kaksi miljardia euroa. Rahat aiotaan käyttää valtion velan lyhentämiseen. Jo aiemmin valtiovarainministeri George Osborne oli ilmoittanut leikkauksista muun muassa puolustusmäärärahoihin, koulutukseen ja terveydenhuoltoon.

Maan tuore konservatiivihallitus on luvannut tasapainottaa maan talouden vuoteen 2019 mennessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.