Mainos

Britannian ja Zimbabwen hallituksen neuvotteluissa ei edistystä

Britannian ja Zimbabwen hallituksen edustajien neuvottelut Lontoossa eivät ole edistyneet. Kiistaa on siitä, pitäisikö Britannian maksaa Zimbabwelle - entiselle siirtomaalleen - korvauksia välittömästi. Britannia on luvannut rahaa maareformin hoitoon, mutta ehtona on, että tilavaltaukset loppuvat ja maassa pidetään vaalit.

Valkoisten maatilat ovat yhä vaarassa Zimbabwessa

-

Britannia on tuominnut valkoisten tilallisten maatilojen väkivaltaiset haltuunotot, jotka ovat johtaneet ainakin 12 ihmisen kuolemaan. Zimbabwen presidentti Robert Mugabe on puolestaan sanonut nykyisen kehityksen olevan perintöä Britannian siirtomaa-ajoilta.

Siirtomaa-aikana kolmannes Zimbabwen tuottavasta maasta päätyi valkoihoisten omistukseen. Cookin mukaan Britannia myöntää, että siirtomaa-ajan väärinkäytökset on korjattava. Avun vastineeksi Britannia vaatii, että muutokset tehdään laillisesti ja oikeudenmukaisesti. Keskiviikkona Cook lupasi Britannian tukevan maanomistusuudistuksia 36 miljoonalla punnalla (yli 360 milj. mk), mutta sanoi, että tilojen miehityksen on ensin loputtava.

Poliisi rajoittaa kokoontumisoikeutta

Zimbabwen poliisi sanoi tänään käyttävänsä erityisvaltuuksia ja rajoittavansa poliittisten puolueiden sekä niihin kuuluvien toimintaa. Poliisipäällikkö Augustine Chihuri sanoi, että poliisi aikoo kieltää julkiset kokoontumiset, jotka uhkaavat lakia ja järjestystä.

-Lyhyesti tämä tarkoittaa sitä, että on laitonta kerätä kannattajia kokouksiin, julkisiin kokoontumisiin tai kulkueisiin, elleivät ne ole poliittisten puolueiden puheenjohtajien järjestämiä, Chihuri sanoi maan pääkaupungissa Hararessa pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Chihuri sanoi myös, että sekä Mugaben hallitseva ZANU-PF -puolue että johtava oppositiopuolue Demokraattisen muutoksen liike (MDC) ovat molemmat syyllisiä väkivaltaisuuksiin. Viime viikkojen levottomuuksissa on kuollut seitsemän MDC:n kannattajaa.

(STT-AFP-Reuters-AP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.