Mainos

Britannian Mowlam: IRA ei rikkonut tulitaukoa

Britannian Pohjois-Irlannin asioiden ministerin Mo Mowlamin mukaan Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA ei ole rikkonut kaksi vuotta sitten julistamaansa tulitaukoa. Päinvastaiseen lopputulokseen päätyminen ei kuitenkaan ollut kaukana, Mowlam huomauttaa.

-En myöskään usko, että IRA on hajoamassa tai että viime aikaiset tapahtumat kertoisivat järjestön päätöksestä palata väkivaltaan, Mowlam sanoo.

Pohjois-Irlannin brittihallintoa kannattavat unionistit olisivat halunneet Mowlamin toteavan IRA:n rikkoneen tulitaukoa ja keskeyttävän rauhansopimukseen kuuluvan IRA:n jäsenten vapauttamisen vankilasta.

Pohjois-Irlannin poliisipäällikkö syytti eilen IRA:ta belfastilaisen taksinkuljettajan surmasta viime kuussa. Mowlamin mukaan IRA:n sekaantumisesta tapaukseen on todisteita, mutta se ei ole riittävä peruste todeta tulitauon rikkoontuneen.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.