Mainos

Britannian pääministeriksi nousee keskiviikkona ”perkeleen vaikea” nainen – kuka on Theresa May?

Britannian konservatiivipuolueen puheenjohtajaksi sekä maan pääministeriksi keskiviikkona astuvaa Theresa Mayta on kuvailtu tiukaksi ja päättäväiseksi poliitikoksi. Häntä on myös verrattu Britannian ensimmäiseen naispääministeriin, ”rautarouvana” tunnettuun Margaret Tatcheriin.

”Perkeleen vaikea nainen”. Niin Britannian ex-sisäministeri ja konkaripoliitikko, Kenneth Clarke, kuvaili Theresa Mayta televisiokanava Sky Newsin kameroiden edessä viime viikolla.

Clarke ei tosin ollut ilmeisesti tietoinen siitä, että hänen arvionsa maan tulevasta pääministeristä tallentuivat nauhalle.

Vilpittömyydestään kiinni jääneen Clarken lipsautus ei kuitenkaan ollut täysin perusteeton, sillä vuosien ajan merkittävissä poliittisissa viroissa työskennellyttä Mayta on kuvailtu peräänantamattomaksi ja tiukaksi otteissaan.

Pisimpään sisäministerinä yli sataan vuoteen

May valittiin ensimmäisen kerran Iso-Britannian parlamenttiin vuonna 1997. Vuosien varrella muun muassa opposition varjohallituksessa toiminut sekä tasa-arvoministerinä työskennellyt May nousi maan sisäministeriksi vuonna 2010.

Sisäministerinä May onnistui siinä, missä monet hänen kollegoistaan epäonnistuivat: hän on pitänyt pestinsä tuulisella paikalla pidempään kuin kukaan hänen kollegoistaan reilusti yli 100 vuoteen.

Kuka on Theresa May?

– Theresa Mary May syntyi 1. lokakuuta 1956 Eastbournessa, Sussexissa. 

– Hän on perheensä ainoa lapsi. Hänen isänsä, Hubert Brasier työskenteli pappina.

– May valittiin ensimmäistä kertaa Iso-Britannian parlamenttiin vuonna 1997. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa pankkialalla.

– Yksi Iso-Britannian pisimpään sisäministerinä työskennellyt poliitikko.

– Iso-Britannian toinen naispääministeri Margaret Thatcherin jälkeen.

– May on ollut naimisissa pankkiiri Philip Mayn kanssa 36 vuotta. Pariskunnalla ei ole lapsia. He asuvat Sonningissa, Berkshiressä.

Sisäministerin tehtävässä May on pyrkinyt kitkemään korruptiota Britannian poliisissa, vetänyt tiukkaa linjaa huumepolitiikassa sekä kiristänyt maahanmuuttoon liittyviä säädöksiä ja terrorisminvastaisia lakeja.

May ilmoitti asettuvansa konservatiivisen puolueen puheenjohtajaehdokkaaksi kesäkuussa ja osoittautui pian suosikkiehdokkaaksi Britannian konservatiivipuolueen sisällä.

Pääministeriksi vaikeaan aikaan

May saa pääministerin tehtävät hoidettavakseen David Cameronilta vaikeassa tilanteessa. Hän joutuu pian johtamaan neuvotteluja, joissa Britannia sopii tulevasta asemastaan suhteessa Euroopan unioniin.

Kesäkuun lopulla kansanäänestyksellä ratkaistu Britannian EU-ero ei ollut Maylle mieleinen ratkaisu. Hänen tiedetään kannattaneen Britannian säilymistä osana Euroopan unionia. 

May ei tuonut kantaansa äänekkäästi ilmi Brexit-kampanjoinnin ollessa kuumimmillaan. Hän on kuitenkin tehnyt selväksi, että toista kansanäänestystä Brexitistä ei tulla järjestämään.

– Britannialaiset ovat puhuneet ja Yhdistyneen kuningaskunnan tulevaisuus tulee olemaan erilainen. Erilainen, mutta valoisampi, optimistisempi tulevaisuus. Me saatamme joutua käymään läpi vaikeita aikoja päästäksemme sinne, mutta pääsemme sinne kyllä, hän kommentoi brittimedialle vastikään.

Hänen on myös arvioitu yhdistävän sekä EU-eroa kannattaneet ja sitä vastustaneet britannialaiset.

"Britannia tarvitsee perkeleen vaikeita naisia"

Vaikka May on ottanut Brexit-kysymyksiin kantaa varovaisesti, hän ei kuitenkaan pelkää puhua asioista ääneen.

May piti konservatiivipuolueen puoluekokouksessa vuonna 2002 puheen, jossa hän ilmaisi huolensa puolueensa tilasta ja kutsui sitä ”häijyksi puolueeksi”.

Tuolloin brittimedia keskittyi kuitenkin kirjoittelemaan naisen kannanoton sijaan lähinnä hänen jaloissaan olleista leopardikuvioisista matalakorkoisista avokkaista.

Paljon on muuttunut.

Vahvalla poliittisella osaamisellaan vakuuttanutta Mayta onkin verrattu sittemmin Britannian ensimmäiseen naispääministeriin, Margaret Tatcheriin, joka sai aikoinaan neuvostoliittolaiselta sanomalehdeltä elämään jääneen lempinimen ”rautarouva”.

Myös maan historian toinen naispääministeri on osoittanut kykynsä tarttua vaikeisiinkin poliittisiin kysymyksiin rautaisella otteella.

Sky Newsin haastattelussa lipsautelleelle Clarkelle May kuittasi julkisuudessa, että ”perkeleen vaikeat naiset” ovat juuri sitä, mitä Britannia tarvitsee. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.