Mainos

Britanniassa valmistellaan kannabiksen laillistamista

Britannia on päästämässä kannabista pannasta. Vuoden loppuun mennessä siitä valmistettuja lääkkeitä tulee apteekkien hyllyille ja parlamentissa valmistellaan lakia, joka tekisi kannabiksesta laillista myös kotikäytössä.

Edinburgin yliopiston tutkija Neil Montgomery ei usko laillistamisen lisäävän kannabiksen käyttöä.

- Ensimmäisen parin vuoden aikana kannabiksen käyttäjien määrä voi nousta hieman. Mutta kuten Hollannissa kävi, kannabiksen laillistaminen voi johtaa jopa sen käytön vähenemiseen. Jonkun verran tapahtunee myös siirtymää alkoholista kannabikseen, Montgomery arvioi.

Aivoja ja selkäydintä vaurioittavaa MS-tautia sairastava Shaun McCanthy on löytänyt kannabiksesta apua sairauteensa.

- Koska kannabis ei ole laillista, monet eivät kokeile sitä. Minulle se on vähän hankalaa, koska kannabista pitää polttaa, ja minä en tupakoi. Olen kuitenkin kokeillut sitä usein, ja siitä on ollut apua, McCanthy kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.