Mainos

Brittien eurovastustus kasvussa

Brittien vastustus eurovaluuttaa kohtaan on lisääntynyt, kertoo The Times -sanomalehti. Vaikka briteistä jo kolmannes on kokeillut euroa, tuore selvitys osoittaa vastustustuksen voimistuneen.

Haastatelluista 1000 aikuisesta vain 35 prosenttia kannattaa euroon siirtymistä seuraavien kahden-kolmen vuoden sisällä. Tammikuussa kannattajia oli vielä 42 prosenttia. Yli puolet eli 55 prosenttia vastustaa nyt punnan vaihtamista euroon.

Britannia on yksi kolmesta euron ulkopuolelle jääneestä EU-maasta. Pääministeri Tony Blairin hallitus kannattaa liittymistä ja on luvannut asiasta kansanäänestyksen, jos maan taloudellinen tilanne on sopiva.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.