Mainos

Brittileski voitti oikeustaistelun miehensä spermasta

Brittileski voitti torstaina oikeustaistelun miehensä jäädytetystä spermasta. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan miesvainajan spermaa voidaan säilyttää ainakin seuraavat kymmenen vuotta. 

Nykyisten hedelmöityssäännösten mukaan 28-vuotiaan Beth Warrenin miesvainajan sperma pitäisi hävittää ensi vuonna. Warrenin mies kuoli vuonna 2012. 

Aviomies oli jäädyttänyt spermaansa vuonna 2005 ennen aivokasvaimen sädehoidon alkua. Mies oli ilmoittanut toivovansa, että vaimo voisi käyttää spermaa hänen kuolemansa jälkeen. Aviomies ei kuitenkaan ollut hankkinut laillista suostumusta siihen, että sperma voitaisiin säilyttää yli säännösten määräämän kymmenen vuotta. 

Asian ratkaissut tuomari hyväksyi lesken pyynnön ja pidensi määräajan vähintään vuoteen 2023 ja mahdollisesti vielä myöhemmäksikin. 

Leski oli sanonut oikeudelle, ettei surun takia ollut vielä valmis hankkimaan lapsia.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.