Mainos

Brittirehtori vaatii lapsille vähemmän läksyjä

Brittiläisen rehtorijärjestön johtaja on esittänyt vetoomuksen, jonka mukaan lapsille pitäisi antaa vähemmän kotiläksyjä. Järjestön pääsihteeri
sanoo, että liian paljon koulutyötä iltaisin saattaa vähentää lasten urheilu- ja muita harrastuksia.

Nuorten tyopaja, nuoret istuvat poydan ymparilla.


-On vaarana, että ihmiset voivat omaksua näkökulman, jonka mukaan läksyjen lisäys on hyvä juttu, Hart sanoi. Muun muassa opettajat ja hallitus ovat Britanniassa ottaneet osaa kuumaan väittelyyn, jossa keskustellaan siitä, kuinka paljon lasten pitää tehdä koulun eteen ja mitkä vaarat uhkaavat, mikäli lapset ohjataan tiukkaan akateemiseen päiväjärjestykseen liian aikaisin.

Konservatiivit syyttivät opetusministeri David Blunkettia siitä, että tämä ottaa itselleen päätösvallan, jonka pitäisi kuulua opettajille.
-Odotamme opettajien antavan oppilaille läksyjä säännöllisesti. Lapsille pitää asettaa haasteita parhaiden puolien saamiseksi esille, sanoi konservatiivien koulutusedustaja John Bercow. Blunkett puolusti hallituksen politiikkaa sanoen, että on huono asia, jos vanhemmat saavat sellaisen vaikutelman, että läksyjen tekeminen on taakka ja pahaksi lapsille.

Blunkett sanoi olevansa erityisen huolissaan niistä 40 prosentista kouluja, jotka antavat vähän tai ei ollenkaan kotiläksyjä. Hart puolestaan sanoi, että läksyjen määrä ei saa korvata laatua ja että on varmistettava lasten mahdollisuus myös muihin aktiviteetteihin koulun jälkeen, kuten urheiluun, musiikkiin, teatteriharrastuksiin ja koulun kerhoihin.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.