Mainos

Bush: Terrorismia ehkäistävä ennakkoon

Terrorisminvastaisessa sodassa on tarpeen tehdä ennaltaehkäiseviä sotilaallisia iskuja, sanoo Yhdysvaltain presidentti George W. Bush. Bushin mukaan Yhdysvallat ei aio odottaa terroristien seuraavia iskuja ennen kuin toimii.

- Ainoa tie turvallisuuteen on toiminnan tie, ja tämä maa toimii, Bush sanoi puhuessaan West Pointin sotilasakatemiassa.

- Jos odotamme että uhkakuvista tulee tosia, olemme odottaneet liian pitkään, Bush jatkoi.

Bush kiisti, että Yhdysvalloilla olisi valmiina sotasuunnitelma Irakia vastaan. Hän kuitenkin toisti varoituksensa, jonka mukaan hän ei aio istua ja odottaa kun "henkisesti tasapainottomat diktaattorit" työskentelevät kehittääkseen kemiallisia, biologisia tai ydinaseita tai aseistavat terroristeja. Tässä yhteydessä Bush ei kuitenkaan maininnut Irakia nimeltä.

West Pointissa Bush myös puolusti "pahan akseli" -nimitystä, jolla hän kutsuu Irakia, Irania ja Pohjois-Koreaa. Bush lupasi jatkossakin kutsua "pahaa sen oikealla nimellä".

Puheessaan Bush moitti valtioita, jotka tuomitsevat terrorismin, mutta samalla hyväksyvät maassaan vihanpidon, joka toimii radikaalien voimien kasvualustana. Bush ei tarkentanut, mitä maita hän tällä tarkoitti.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.