Mainos

Cecil-leijonan ampuja on taas tervetullut Zimbabween

Zimbabwe luopuu oikeustoimista Cecil-leijonan amerikkalaista ampujaa, Walter Palmeria vastaan.

Viranomaisten mukaan syytteelle ei ole perusteita, koska luvat olivat kunnossa. Mies on tervetullut palaamaan Zimbabween, jos hän ei tule enää metsästämään, sanoi maan ympäristöministeri.

Heinäkuussa tapettu Cecil oli varustettu Oxfordin yliopiston seurantapannalla ja yksi Zimbabwen kuuluisimmista leijonista. Sen ampumisesta nousi kansainvälinen kohu, ja ampuja sai tappouhkauksia. Mies puolustautui kertomalla, että oppaat vakuuttivat metsästyksen olleen laillista. Hän oli maksanut leijonan tappamisesta 55 000 dollaria.

Myös metsästysretken paikallista järjestäjää on vaadittu vastaamaan teosta. Hänkin on kiistänyt tehneensä mitään väärää ja vaatinut syytteen hylkäämistä. Asiaa käsitellään oikeudessa torstaina.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.