Mainos

Chilen kaivosmiehet soittivat omaisilleen

Loukussa olevat chileläiset kaivosmiehet ovat päässeet puhumaan omaistensa kanssa puhelimitse ensimmäistä kertaa viikkoihin. Jokainen kaivosmies on saanut minuutin aikaa puhua läheiselleen.

Tätä ennen yhteydenpito on tapahtunut kirjelappusten ja virallisten välikäsien kautta. Keskustelutuokioita on kuvailtu liikuttaviksi ja niiden on uskottu kohottaneen mainareiden mielialaa merkittävästi.

Miesten tukijoiden joukkoon liittyi eilen myös paavi Benedictus XVI, joka lupasi rukoilla miesten ja heidän perheidensä puolesta.

Satakunta kaivosmiesten omaista on leiriytynyt kaivoksen viereen. "Toivon leirissä" on musisoinut monia maan eturivin artisteja. Viranomaiset moittivat konserttien haittaavan pelastustöitä.

Miehet on tarkoitus nostaa maan pinnalle pelastuskuilusta, jonka poraaminen alkaa tänään. 30 tonnia painava pora pystyy etenemään parhaimmillaan 20 metriä päivässä.

33 kaivosmiestä jäi loukkuun 700 metrin syvyyteen 5. elokuuta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.