Mainos

Chilen maanjäristyksen uhriluku jo yli 700

Chilessä maanjäristyksen uhriluku on noussut jo yli 700:ään, kertoo maan presidentti Michelle Bachelet. Kuolonuhrien määrän pelätään kasvavan yhä.

Järistys on aiheuttanut eri puolilla Chileä myös suuria aineellisia vahinkoja. Viranomaisten mukaan jopa 1,5 miljoonaa rakennusta on vaurioitunut.

Myös maan pääkaupungin Santiagon kansainvälinen lentokenttä on vahingoittunut pahoin.

Yli 200 vankia karkasi

Yli 200 vankia pääsi pakenemaan vankilasta maanjäristyksen vuoksi. La Tercera -sanomalehden nettisivujen mukaan vankilan seinä sortui maanjäristyksessä, jolloin lähes 270 vankia pakeni.

Viranomaiset saivat kiinni noin 60 karkulaista, mutta muut ovat yhä teillä tietymättömillä.

Vankilassa olleet loput 600 vankia siirrettiin toiseen vankilaan sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Concepcionin kaupunkiin.

(MTV3 - Reuters - STT)

Lue ja katso myös:

Katso Risto Puolimatkan juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.