Mainos

CIA:n johtaja: Jotkut kuulustelijat käyttivät inhottavia keinoja

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtaja John Brennan myöntää, että jotkut CIA:n kuulustelijat käyttivät inhottavia keinoja, joihin ei ollut valtuutusta.   

Hänen mukaansa CIA on kuitenkin uudistanut toimintaansa eikä samanlaisia erehdyksiä enää satu.  

Brennan kommentoi CIA:n päämajassa Virginiassa illalla Suomen aikaa raporttia, joka koskee CIA:n käyttämiä kuulustelukeinoja. Raportin mukaan sotilasvankiloissa pidettyjä epäiltyjä on muun muassa valehukutettu. Heitä on myös uhkailtu väkivallalla ja surmaamisella sekä läheisten pahoinpitelyllä.  

Brennan puolusti joukkojaan sillä, etteivät työntekijät olleet valmistautuneet al-Qaida-epäiltyjen tuloon syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen vuonna 2001. Monellakaan ei myöskään ollut kokemusta kuulustelemisesta.  

Kidutuksen hyödyistä ei varmuutta

Brenna puolusti CIA:n ohjelman saavutuksia. 

- Olen jo todennut arvioidemme viittaavan siihen, että vangitsemis- ja kuulusteluohjelma tuotti käyttökelpoista tietoa, joka auttoi Yhdysvaltoja estämään hyökkäyssuunnitelmia, vangitsemaan terroristeja ja ja pelastamaan ihmishenkiä.  

Hänen mukaansa ei kuitenkaan ole varmaa, saatiinko käyttökelpoista tietoa nimenomaan kovakouraisimmilla menetelmillä. Hän myönsi, että kidutuksella saatetaan saada myös virheellistä tietoa. Raportissa on kyseenalaistettu kidutuksen hyödyt tiedonsaannille.  

Raportissa CIA:ta syytetään yleisön ja Valkoisen talon harhaanjohtamisesta. Brennan kiistää tämän syytöksen.  

Vastaväitteitä Twitterissä  

Raportin julkistaja, senaatin tiedustelukomitean puheenjohtaja Dianne Feinstein kommentoi Brennanin tiedotustilaisuutta reaaliaikaisesti Twitterissä.

- CIA pitää kansakuntamme turvassa, vahvana. Kidutus ei tee sitä. Meidän on opittava virheistämme.  

Hän kiisti, että julkistettuun osaan olisi varta vasten poimittu kielteistä materiaalia. Tiistaina julkistetut 500 sivua ovat vain pieni osa 6 700-sivuisesta raportista.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.