Mainos

Clinton ei enää aio vastata Trumpin heittoihin

Demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton on kääntänyt katseensa nyt kongressivaaleihin. Mielipidemittausten perusteella Clinton johtaa Yhdysvaltojen presidenttikisaa selvin luvuin ja ilmoittaa nyt, ettei aio enää vastata tai reagoida republikaanien Donald Trumpin hyökkäyksiin ja provokaatioihin.

Clinton sanoi haluavansa antaa äänestäjille mahdollisuuden äänestää jonkin puolesta, eikä vain vastustaa.  

Aiomme korostaa, miten tärkeää on valita demokraatteja myös muihin tehtäviin, Clinton sanoi.

Vaalipäivänä 8. marraskuuta amerikkalaiset äänestävät presidentinvaalien lisäksi myös kongressivaaleissa. Valittavana on kolmasosa sadasta senaattorista ja kaikki 435 jäsentä edustajainhuoneessa. Republikaaneilla on tällä hetkellä enemmistö kongressin molemmissa huoneissa. Clinton on tällä hetkellä johdossa 10:ssä 13:sta vaa'ankieliasemassa pidetystä osavaltiossa.

Clinton ei vielä ottanut voittoa annettuna, mutta sanoi, ettei aio enää pahemmin piitata Trumpin puheista.

– Väittelin hänen kanssaan neljän ja puolen tunnin ajan. En edes ajattele hänelle vastaamista enää. Hän saa sanoa mitä huvittaa, kampanjoida niin kuin haluaa. Minä annan amerikkalaisten tehdä valintansa sen välillä, mitä hän tarjoaa ja mitä me tarjoamme, Clinton sanoi.

Trumpin leiri kiisti pornotähden syytökset

Trumpin naisjutut saivat jatkoa, kun pornotähti Jessica Drake kertoi Trumpin tarjonneen hänelle 10000 dollaria hotellihuoneeseen lähtemistä vastaan. Draken mukaan Trump suuteli häntä suulle ilman lupaa ja kosketteli häntä ja kahta muuta naista. Trumpin kampanja kiisti väitteet.

– Tarina on täysin valheellinen ja naurettava. Tämä on taas yksi (demokraattien Hillary) Clintonin kampanjan yritys halventaa ehdokasta, joka juuri tänään oli kolmen eri vaalikyselyn kärjessä.

Ainakin 11 naista on syyttänyt Trumpia muun muassa kourimisesta ja sopimattomista ehdotuksista. Vyöry alkoi, kun The Washington Post julkaisi vuonna 2005 kuvatun videon, jossa Trump puhuu muun muassa naisten kourimisesta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.