Mainos

Clinton ja vapautetut toimittajat lähtivät P-Koreasta

Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton ja kaksi vapautettua amerikkalaistoimittajaa ovat lähteneet Pohjois-Koreasta.

Kolmikon määränpäänä on Los Angeles, missä toimittajien perheet odottavat heitä. Asiasta kertoi Clintonin tiedottaja. Molemmat toimittajat ovat hyvässä kunnossa.

Toimittajat Laura Ling ja Euna Lee pidätettiin Pohjois-Korean Kiinan-vastaisella rajalla maaliskuussa, ja heidät tuomittiin 12 vuodeksi pakkotyöhön laittomasta maahantulosta.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Il armahti heidät kuitenkin eilen. Pohjois-Korean uutistoimiston mukaan päätös armahduksesta syntyi sen jälkeen, kun Clinton tapasi Kim Jong Ilin ja pyysi anteeksi kaksikon käytöstä. Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan Clinton ei pyytänyt Kim Jong Ililtä anteeksi.

Nykyisen ulkoministerin Hillary Clintonin aviomies Bill Clinton oli korkea-arvoisin amerikkalaisvieras Pohjois-Koreassa sitten vuoden 2000, jolloin silloinen ulkoministeri Madeleine Albright vieraili kommunistivaltiossa.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.