Mainos

Clinton kehotti Putinia tutkimaan ihmisoikeusloukkauksia

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton kehotti Venäjän uudeksi presidentiksi valittua Vladimir Putinia selvittämään syytökset, joiden mukaan ihmisoikeuksia on loukattu Tshetshenissa.

Bill Clinton

Clinton soitti Putinille tänään. Onnittelujen ohella Clinton kehotti Putinia vahvistamaan Venäjän demokratian perusteita ja syventämään kansainvälisiä siteitä. Se olisi Clintonin mielestä tärkeätä Venäjälle ja maailmalle.

Clinton toi esiin huolensa sodasta tshetsheenisissejä vastaan ja kehotti Putinia järjestämään puolueettomat ja avoimet selvitykset kerrotuista ihmisoikeusloukkauksista. Clinton esitti myös, että kansainvälisten järjestöjen ja tiedotusvälineiden tulisi päästä esteettä Tshetsheniaan.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.