Mainos

Clinton taltuttaa keuhkokuumetta antibiooteilla – taustajoukot kehuvat hyvinvoivaksi

Yhdysvalloissa keuhkokuumetta poteva demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton on ilmoittanut voivansa hyvin ja jatkavansa kampanjointia pian.

Hän on kuitenkin peruuttanut myös huomisen kampanjatilaisuutensa Nevadassa.

Keuhkokuumeen jatkuessa Clintonin tukijat, aisapari ja varapresidentiksi pyrkivä Tim Kaine sekä aviomies Bill Clinton ovat ryhtyneet ylistämään Hillary Clintonin rautaista kuntoa.

Clintonin luhistuminen nestehukan ja keuhkokuumeen seurauksena 9/11 muistotilaisuudessa oli sen verran dramaattinen, että Yhdysvaltain ex-presidentti Bill Clintonin kiirehti mediaan kertomaan vaimon voivan hyvin.

– Hän oli aamulla herätessään loistavassa kunnossa.

Bill Clinton myös arvioi, että vaimoa on vaikea pitää poissa kampanjapoluilta, niin suuri on ehdokkaan into tavata kannattajiaan.

Kaine ylisti sitkeyttä

Varapresidentiksi Hillaryn rinnalla pyrkivä Tim Kaine puolestaan korosti sitä, että Clinton on kampanjointu jo paljon kauemmin kuin hän itse. Kaine sainoi ihailevansa presidenttiehdokkaan energian määrää.

– Minun on joskus vaikea pysyä perässä. Hän on fantastinen, Kaine sanoi vaalitilaisuudessa.

Kaikesta ylistyksestä huolimatta Hillary on edelleen toipilaana. Yhdysvalloissa on nyt kyselty, miten ehdokkaan tulisi hoitaa keuhkokuumettaan.

Asiaa on kyselty lääkäreiltä, jotka tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että kampanjan lomassa tulisi olla mahdollisimman paljon aikaa levätä. Ja vaikka Clintonilla on todennäköisesti varsin lievä versio keuhkokuumeesta, sen ei uskota paranevan parissa päivässä. Lääkärit arvioivat toipumisen vievän ainakin viikon.

Kaliforniassa pelätään Trumpin reaktiota

Kaliforniassa Clintonin kannattajat joutuivat kampanjatilaisuudessa tyytymään etäyhteyteen, Moni paikalle tullut Clintonin tukija uskoo ehdokkaan olevan hyvässä kunnossa, mutta epäilee vastaehdokas Donald Trumpin käyttävän tilaisuutta hyväkseen.

Clintonin kannattajiin kuuluva Matt Tuchow kertoi kannattajien tunnoista San Franciscossa.

– Tätä tullaan käyttämään politikointiin. Ja valitettavasti Trump tulee sanomaan, että Clinton ei ole tarpeeksi vahva Yhdysvaltain presidentiksi, Tuchow arvioi.

Terveystiedot politiikan tueksi

Clintonin sairastumisen seurauksena molemmat ehdokkaat aikovat julkistaa terveystietojaan lähipäivien aikana. Niihin suhtaudutaan kuitenkin epäillen.

Lääketieteen eettisen jaoston johtaja Arthur Caplanin mukaan molemmat ehdokkaat voivat vapaasti valita julkisuuteen annettavat tiedot.

Caplainin mielestä terveystiedot tulisikin saada muilta kuin ehdokkaiden omilta lääkäreiltä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.