Mainos

Clinton: USA:n Okinawa-joukot pienemmiksi

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton saapui tänä aamuna varhain Suomen aikaa Japaniin G8-maiden kokoukseen. Clintonin tulo myöhästyi vuorokaudella Camp Davidissa käytävien Lähi-idän rauhanneuvottelujen takia. Clinton lupasi pian Japaniin saapumisensa jälkeen, että Yhdysvallat vähentää joukkojaan Okinawalla.

Johtavien teollisuusmaiden huippukokouksen tärkeimpänä aiheena on köyhien kehitysmaiden velkataakan keventäminen ja uuteen teknologiakauteen siirtyminen. Kokouksen asialistalla ovat myös muun muassa aids, geeniruoka, tietokonerikollisuus ja laiton timanttikauppa.

G8-maiden kokoukseen osallistuvat Yhdysvallat, Japani, Saksa, Ranska, Britannia, Italia, Kanada ja Venäjä.

Yhdysvallat vähentää joukkojaan Okinawalla

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on luvannut japanilaisille , että Yhdysvallat jatkaa saarella olevien tukikohtiensa yhdistämistä.

Yhdysvaltalaisten sotilaiden riehuminen Okinawalla ovat jälleen viime aikoina kiristäneet saarelaisten ja amerikkalaisjoukkojen välejä.

Okinawan saari oli amerikkalaisten miehittämä aina toisesta maailmansodasta vuoteen 1972 saakka. Japanin eteläosassa sijaitsevalla saarella on edelleen 24 000 amerikkalaissotilasta.
(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.