Mainos

CNN: Deltan lennot takkuilevat tänäänkin

Yhdysvaltalaisen lentoyhtiön Deltan ongelmat jatkuvat toista päivää, kertoo uutiskanava CNN. Lentoja on viivästynyt ja osa on peruttu.

Perimmäinen syy on eilinen tietokonevika, jonka vuoksi yhtiön koneet joutuivat jäämään maahan tuntien ajaksi. Vika vaikutti satojentuhansien ihmisten matkantekoon. 1000 lentoa peruttiin.

Vaikka vika saatiin korjattua, eilisen viivästykset ja peruutukset heijastuvat tähänkin päivään.

Delta on maailman suurimpia lentoyhtiöitä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.