Mainos

CNN: New Yorkin vankilapaossa kuulusteltiin yllättävää tahoa

Viranomaiset kuulustelivat maanantaina vankien kanssa työskennellyttä naista.

CNN:n lähteiden mukaan viranomaiset ovat kuulustelleet vankilantyöntekijää tämän osasta viikonloppuna tapahtuneeseen vankilapakoon.

Kahden karanneen vangin kanssa työskennellyt nainen tunsi CNN:n lähteen mukaan vangit erittäin hyvin. 49-vuotias Richard Matt ja 35-vuotias David Sweat ovat edelleen karkuteillä.

Kuulustelut tapahtuivat hieman sen jälkeen kun New Yorkin osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo kertoi, että vangeilla on täytynyt olla apuri mukana juonessaan.

– Vangeilla ei yksin olisi ollut mahdollisia työkaluja, se on varma, Cuomo kertoo CNN:lle.

Viranomaisten mukaan vangit karkasivat käyttäen erinäisiä työkaluja. Karkurit leikkasivat työkalujen avulla tiensä vapauteen sellin metallisten seinien ja maanalaisten putkistojen läpi.

– He voivat olla kirjaimellisesti aivan missä tahansa, sanoo poliisin etsintöjä johtava Charles E. Guess.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.