Mainos

Dianan muistopäivä sai ihmiset liikkeelle

Britanniassa on vietetty prinsessa Dianan muistopäivää. Sadat ihmiset kokoontuivat Dianan Lontoon kodin, Kensingtonin palatsin edustalle. He kiinnittivät portteihin kukkia ja kuvia kunniottaaksen viisi vuotta sitten menehtyneen prinsessan muistoa.

Diana menehtyi auto-onnettomuudessa Pariisissa elokuussa 1997. Myös onnettomuuspaikalle virtasi muistopäivän mittaan kukkia.

Kuoleman muistopäivänä ei järjestetty virallisia seremonioita ja väentungos oli huomattavasti vähäisempi kuin viisi vuotta sitten, kun kymmenettuhannet surijat tukkivat palatsin edustan.

Dianaa sanottiin sydänten kuningattareksi.

Jälleen uusi paljastuskirja

Dianan elämästä on kirjoitettu useita paljastusteoksia, joista viimeisin on hänen entisen henkivartijan Ken Wharfen laatima. Warfen kirjan "Diana: Tarkoin vartioitu salaisuus" julkaisu ajoitettiin sopivasti muistopäivän viikolle.

Kirjan sanotaan saaneen Dianan pojat prinssi Williamin ja prinssi Harryn raivoihinsa. Dianan äiti Frances Shand Kydd puolestaan on syyttänyt Dianan entisiä ystäviä ja yhteistyökumppaneita tämän luottamuksen pettämisestä.

- Olen pettynyt, että näin moni Dianan luottoihminen on pettänyt tämän luottamuksen ja tehnyt paljastuksia rahallisen hyödyn takia, Kydd toteaa tänään lähetettävässä brittiläisen televisiokanavan haastattelussa.

(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.