Mainos

Discovery laskeutui vihdoin

Avaruussukkula Discovery laskeutui vihdoin tänään Maahan huonon sään aiheuttamien viivytysten jälkeen.

Laskeutumista jouduttiin vielä tänäänkin lykkäämään sääolojen vuoksi, mutta lopulta sukkula lipui Kennedyn avaruuskeskukseen Floridaan. Astronautteja matkassa oli seitsemän.

Discoveryn matka kesti 15 päivää. Sukkula kuljetti kansainväliselle ISS-avaruusasemalle tonneittain laitteita ja muita tarvikkeita.

Discoveryn lennon jälkeen Yhdysvaltain avaruusohjelmassa on jäljellä enää kolme sukkulalentoa. Niiden jälkeen kansainvälisen ISS-avaruusaseman huolto jää ainakin toistaiseksi venäläisten harteille.

Presidentti Barack Obama ilmoitti viime viikolla, että Yhdysvaltain kuuohjelma hyllytetään. Avaruusmatkailu kansainväliselle avaruusasemalle on määrä jättää jatkossa pitkälti yksityisten yritysten huoleksi, jotta sukkuloiden kehittely ja avaruusasemamatkailu eivät rasittaisi Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan taloutta.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.