Mainos

Discovery-sukkulan laukaisu siirtyi taas

Avaruussukkula Discoveryn laukaisua Kennedyn avaruuskeskuksesta Floridasta on lykätty jälleen. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan mukaan lykkäyksen syynä on polttoainesäiliössä ilmennyt venttiilivika.

Laukaisun oli tarkoitus tapahtua tänä aamuna. Alun perin sukkula oli tarkoitus lähettää avaruuteen eilisaamuna, mutta vesisade ja salamointi estivät laukaisun.

Nasan mukaan sukkulan lähtö viivästyy vähintään 48 tuntia.

Discoveryn määränpäänä on Kansainvälinen avaruusasema ISS, jonne viedään lisää varusteita ja ruokaa.

Matkalle lähtee mukaan seitsemän astronauttia, joiden joukossa on myös ruotsalainen Christer Fuglesang. Avaruusmatka on 52-vuotiaalle astronautille jo toinen, sillä ensimmäisen kerran hän oli mukana joulukuussa 2006.

Sukkulan matka avaruudessa kestää kaikkiaan 13 päivää. Sen päätteeksi sukkula tuo ISS:ltä takaisin Maahan amerikkalaisen Timothy Kopran, joka on ollut asemalla jo heinäkuusta.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.