Mainos

DN: Nato epäilee järjestelmällistä muukalaisvihan lietsontaa Euroopassa

Sotilasliitto Nato epäilee, että muukalaisvihaa lietsotaan Euroopassa järjestelmällisesti, kirjoittaa Dagens Nyheter.  

Sotilasliiton strategisen viestinnän keskuksen johtaja sanoo, että eri maissa tehdyt havainnot kertovat jonkin tahon koettavan vaikuttaa mielipiteisiin Euroopan alueella. Yhtäläisyyksiä on havaittu esimerkiksi siinä, minkä tyyppistä vihamielinen aineisto on ja kuinka sitä levitetään.  

Lehden mukaan pakolaiskriisi on tarjonnut runsaasti sytykkeitä muukalaisvihalle ja rasismille. Se kirjoittaa myös, että Naton informaatiosodan asiantuntijat koettavat parhaillaan selvittää, mikä taho on järjestäytyneen vihakampanjoinnin takana.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.