Mainos

Dylan puhuu vihdoin Nobelista: "Palkinto jätti sanattomaksi"

Amerikkalaismuusikko Bob Dylan on ilmoittanut vihdoin, että hän vastaanottaa kirjallisuuden Nobel-palkinnon.

Ruotsin akatemian mukaan Dylan on soittanut sinne tällä viikolla.  
– Uutinen Nobelin palkinnosta jätti minut sanattomaksi, Dylan sanoi akatemian tiedotteen mukaan.  

Tieto palkinnon myöntämisestä konkarimuusikolle julkaistiin jo pari viikkoa sitten, mutta Dylan ei ole tätä ennen kommentoinut asiaa.

Palkinnon myöntänyt Ruotsin akatemia ehti jo tuskastua siihen, että muusikko ei vastannut sen toistuneisiin soittoihin.  

Dylan sanoo Telegraph -lehden tuoreessa haastattelussa, että hän saapuu Nobel-palkintotilaisuuteen Tukholmaan 10. joulukuuta "jos vain suinkin mahdollista".   

Bob Dylan teki läpimurtonsa musiikissa jo 1960-luvun alkupuolella.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.