Mainos

Earth Hour sammuttaa taas valoja – mukana ennätykselliset 178 maata

Ilmastotapahtuma Earth Hour sammuttaa tänään valoja ympäri maailmaa.

Ympäristöjärjestö WWF:n vuotuinen tempaus järjestetään jo kymmenennen kerran.  
Valoja sammutetaan kussakin maassa tunnin ajaksi alkaen puoli yhdeksältä illalla paikallista aikaa. WWF:n mukaan tapahtumaan osallistuu tännä vuonna ennätykselliset 178 maata ja maantieteellistä aluetta. 

Mukana on myös useita kuuluisia maanmerkkejä, kuten Sydneyn oopperatalo, Pariisin Eiffel-torni ja Empire State Building New Yorkissa.  

Suomessa WWF haluaa tänä vuonna kiinnittää huomiota erityisesti ruuan ilmastovaikutuksiin. Järjestön mukaan ruoka muodostaa noin viidesosan yksityisen kulutuksen ilmastovaikutuksista, eli yhtä paljon kuin liikenne. 

– Jokainen voi tehdä ilmastotekoja helposti omalla ruokalautasellaan. Yksi merkittävimmistä arkipäivän ympäristöteoista on valita lautaselleen entistä useammin kasviksia ja kestävästi pyydettyä kalaa ja siten vähentää lihan osuutta omassa ruokavaliossaan, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.