Mainos

EAY: täystyöllisyys EU:n päämääräksi

Euroopan ammatillinen yhteistyöjärjestö EAY vaatii, että EU ottaa uudeksi päämääräkseen täystyöllisyyden. Tähän voitaisiin päästä mm. kehittämällä unionialueen osaamista. Suomalaisten palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan puheenjohtajat Lauri Ihalainen, Mikko Mäenpää ja Risto Piekka luovuttivat keskiviikkoaamuna valtiovarainministeri Sauli Niinistölle EAY:n kannanoton ensi viikon Lissabonin työllisyyshuippukokoukseen.

EAY:n mielestä EU-alueen talouskasvun tavoite tulisi nostaa 3,5 prosenttiin puheenjohtajamaa Portugalin asettamasta 3 prosentista. Tavoitteena on työttömyyden laskeminen EU:n alueella 5 prosenttiin vuoteen 2005 mennessä. -Koska työttömissä on suuri työvoimareservi, nykyinen 6-7 prosentin investointitaso lisää kapasiteettia ja edistää vakaata kasvua, kannanotossa arvioidaan. EAY vaatii lisäksi työntekijöille parempia osallistumisoikeuksia työelämän muutosten hallintaan.

Yritysneuvostodirektiiviä on uudistettava ja direktiiviesitys työntekijöiden tiedottamisesta ja kuulemisesta hyväksyttävä pikaisesti. Myös osallistumisesta ns. Eurooppa-yhtiöön on päästävä sovintoon.
(STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.