Mainos

Ebola-tapausten määrä vaarassa räjähtää käsiin - voi kasvaa kymmenillä tuhansilla viikoissa

Ebolan ekspotentiaalinen kasvu voi nostaa sairastuneiden määrän huimiin lukemiin. Silloin ebola leviää todennäköisesti nykyisen epidemia-alueen ulkopuolelle.

Maailman terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan ebolaan sairastuneiden määrä tuplaantuu kolmen viikon välein. Jos eksponentiaalinen kasvu, eli sairastuneiden jatkuva kaksinkertaistuminen, jatkuu, voi ebolasta kasvaa maailmanlaajuinen katastrofi hyvinkin nopeasti.

Vuodenvaihteessa tapauksia voisi olla reippaasti yli 100 000.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen Carita Savolainen-Kopra toteaa, että WHO:n lukujen valossa tilanne on huolestuttava. Jos uusien tapausten määrää ei saada kuriin, on oltava erittäin huolissaan.

– Täytyy muistaa, että laskelma perustuu siihen, että torjuntatoimet eivät lähde puremaan. Mikäli saadaan onnistumisia torjuntatoimissa, niin ei se tilanne ihan niin huono ole, Savolainen-Kopra toteaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että tämän hetkiset tilastot saattavat näyttää jopa kaunistelluilta, sillä kaikkia tapauksia ei saada WHO:n tilastoihin. Länsi-Afrikassa on esimerkiksi vaikeakulkuisia tai muuten vaarallisia alueita, joissa ei olla päästy vahvistamaan tautitapauksia.

– Siellä ei tiedetä, ketkä kaikki tautiin ovat sairastuneet. Siinä mielessä tilastot saattavat olla vaillinaisia.

Ebolan kasvuskenaario



 

Jos kasvu jatkuu, tauti leviää uusille alueille

5000 ebolaan sairastuneen kohdalla ajateltiin, että tilanne on paha. Nyt kolkutellaan jo virallisten tilastojen mukaan kymmenen tuhannen sairastuneen rajapyykkiä. Eksponentiaalisen kasvun mukaan seuraava rajapyykki voisi olla 20 000 sairastunutta. Se voisi periaatteessa mennä rikki jo marraskuun alkupuolella.

– Mitä enemmän sairastuneita tulee, sitä pahempi tilanne on. Sierra Leonessa ja Liberiassa on äärimmäisen haasteelliset olosuhteet. Siellä ei tälläkään hetkellä ole petipaikkoja kaikille sairaalahoitoa tarvitseville.

Saati sitten, jos sairastuneiden määrä kasvaisi nopeasti. Savolainen-Kopra muistuttaa myös, että nykyisten epidemiamaiden ympärillä on useita väkirikkaita maita. Jos eksponentiaalinen kasvu jatkuu, on väistämätöntä, että tauti leviää uusille alueille.

– Kyllä se näin on. Ja tämä on nimenomaan se, mihin mielenkiinto pitäisi kohdistaa. Että pystytään estämään taudin esiintyminen muualla maailmassa.

Tällä hetkellä yksi sairastunut sairastuttaa arvioiden mukaan 1,5-2 muuta. Sairastuvien määrä kääntyy laskuun, kun luku saadaan alle yhden. Savolainen-Kopran mukaan joitain onnistumisia taudin leviämisessä on jo nähty. Esimerkiksi Nigeria ja Senegal on julistettu ebolavapaiksi alueeksi. Tosin siellä tautitapauksia on kaikenkaikkiaan ollut WHO:n mukaan vain joitain kymmeniä.

– Tällaiset asiat voivat olla merkkejä siitä, että parempaan päin ollaan menossa. Jos saadaan torjuntatoimet puremaan, niin siellä voidaan pystyä estämäänexponentiaalisen kasvun jatkuminen tälläisenään, Savolainen-Kopra sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.