Mainos

Ebolan leviäminen jatkuu – tauti levinnyt nyt kaikkialle Liberiaan

Länsi-Afrikassa riehuva Ebola-virus on levinnyt jokaiselle alueelle Liberiassa, kertovat viranomaiset. Viimeinen alue Liberiassa ilman Ebola-tartuntoja oli Sinoen maakunta, jossa taudin on saanut kaksi ihmistä. 

Ebolaan on kuollut Länsi-Afrikassa maaliskuun jälkeen yli 1 400 ihmistä. Eniten tauti on tappanut Liberiassa, Guineassa ja Sierra Leonessa. 

Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että taistelu epidemiaa vastaan vie 6–9 kuukautta. 

WHO:n mukaan epidemia on paljon pahempi kuin on luultu. Järjestön mukaan perheet piilottelevat tartunnan saaneita läheisiään. Lisäksi on alueita, jonne lääkärit eivät voi mennä.

Riippumattomat asiantuntijat sanoivat jo kuukausi sitten, että jotkut tartunnan saaneet alueet ajavat pois apua ja hoitoa tarjoavat terveysviranomaiset. 

WHO on saanut kritiikkiä hitaista toimista epidemian puhkeamisen aikana. Järjestö puolestaan sanoo, että monista tartunnoista ei ole kerrottu.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.