Mainos

Ebolan syntysijoilla riehuu toinen verenvuototauti

Ainakin 70 ihmistä on kuollut Kongon demokraattisessa tasavallassa verenvuototautiin, sanotaan Maailman terveysjärjestö WHO:n raportissa, jonka uutistoimisto Reuters oli nähnyt torstaina.

Järjestön mukaan tauti ei kuitenkaan ole Ebola.  

WHO:n mukaan tautiin on Kongossa sairastunut liki 600 ihmistä. Paikallisen papin mukaan tauti raivoaa useissa kylissä ja siihen on kuollut jo toistasataa ihmistä. Tauti on valloillaan samoilla seuduilla, joissa maailman ensimmäinen Ebola-tapaus tuli ilmi vuonna 1976.  

Kongossa leviävän verenvuototaudin ja Ebolan oireet ovat pitkälti samanlaisia, mutta Kongon taudissa kuolleisuus on WHO:n mukaan noin 12 prosenttia, kun se Ebolassa on liki 60 prosenttia.  

Ebolaan on kuollut 1350 ihmistä Länsi-Afrikassa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.