Mainos

EEA: Etelä-Eurooppaan huippukuumia kesiä, pohjoiseen lisää sadetta

Välimeren maissa nyt syntyvät lapset saavat elämänsä ehtoopuolella kokea kesiä, jolloin lämpötilat ovat seitsemän celsiusastetta nykyistä korkeampia. Näin arvioi Euroopan ympäristövirasto EEA.

- Kaikkialla Euroopassa alkavat olla näkyvissä ilmastonmuutoksen varoittavat merkit, viraston johtaja Jacqueline McGlade sanoi samalla kun virasto julkisti uuden arvionsa ympäristön tilasta.

Alppien jäätiköt sulavat, ja Euroopan pohjoiset maat saavat jopa 20 prosenttia enemmän sadetta vuosisadan loppuun mennessä. Huippukuumien yli 40-asteisten kesäpäivien määrä kaksinkertaistuu etelässä vuoteen 2080 mennessä, ja myös kuumuuden aiheuttamat kuolintapaukset lisääntyvät huimasti.

Ilmaston lämpeneminen muuttaa myös eri maille tyypillisiä kasveja ja satonäkymiä. Viinirypäleiden kasvualueet siirtyvät nykyistä pohjoisemmaksi, ja alppiruusua uhkaa sukupuutto. Esimerkiksi kreikkalaisten oliivien uskotaan sen sijaan sietävän kovempaa kuumuutta.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.