Mainos

Egyptissä surmatut meksikolaisturistit kotimaahan

Egyptissä turvallisuusjoukkojen vahingossa surmaamat meksikolaiset on lennätetty kotimaahansa.

Kahdeksan meksikolaista sai surmansa Egyptissä, kun maan turvallisuusjoukot erehtyivät luulemaan turistijoukkoa äärimilitanteiksi.

Egyptin sisäministeriön mukaan poliiseista ja sotilaista koottu ryhmä tulitti syyskuun puolivälissä neljää turistien ajoneuvoa aavikolla maan länsiosassa. Ajoneuvoissa luultiin olevan äärimilitantteja. 12 turistia kuoli, joista 8 meksikolaisia ja loput egyptiläisiä. Lisäksi 10 ihmistä haavoittui. 

Meksikon ulkoministeriön mukaan ruumiit saapuivat reittilennolla Meksikon pääkaupunkiin Mexico Cityyn myöhään eilen Suomen aikaa.

Meksiko vaati lauantaina Egyptiltä korvauksia iskusta, jossa kuoli ja haavoittui meksikolaisia turisteja. Kuusi iskussa haavoittunutta meksikolaista palasi kotimaahansa viime viikon perjantaina.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.