Mainos

Ei korvauksia haavoittuneille ruotsalaissotilaille

Kaksi Afganistanissa haavoittunutta ruotsalaissotilasta on jäänyt vaille täysimääräisiä sairauskorvauksia.

Kotiin saapuneet vakavasti haavoittuneet miehet eivät käyneet heti ilmoittautumassa työnvälityksessä, kuten korvaussäännökset edellyttävät. Niinpä miesten korvaukset evättiin kahdelta ensimmäiseltä kotiinpaluun jälkeiseltä viikolta.

Miehet haavoittuivat yhdessä kahden muun ruotsalaisen kanssa, kun pommi räjähti heidän maastoautonsa alla. Kaksikko istuu edelleen pyörätuolissa, vaikka tapahtuneesta on puoli vuotta.

Norrländska Socialdemokraten -lehden haastattelussa toinen sotilaista, David Ström, perää oikeudenmukaista kohtelua.

Asiaa lehdelle kommentoinut vakuutusjohtaja myöntää, että tilanne on järjetön. Hän kuitenkin vetoaa hallinto-oikeuden aiempaan tulkintaan.

Perusturvaministeri Cristina Husmark Pehrsson puolestaan sanoi uutistoimisto TT:lle, että kysymystä käsitellään hallituksen äskettäin nimittämässä selvitysryhmässä. Työ voi valmistua osittain jo ensi vuonna.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.