Mainos

Eiffel-torni suljettiin taskuvarkaiden takia

Pariisin maamerkki Eiffel-torni on sulkenut ovensa työntekijöiden ulosmarssin vuoksi.

Työntekijät suivaantuivat tornin liepeillä pyöriviin taskuvarkaisiin. Työntekijät haluavat johdolta takeet siitä, että ongelmalle tehdään jotakin.

Lukuisat turistit joutuvat heidän mukaansa päivittäin taskuvarkaiden uhreiksi. Röyhkeät varkaat myös uhkailevat työntekijöitä, jotka yrittävät puuttua heidän toimiinsa.

Pariisissa kävi viime vuonna 22 miljoonaa turistia, mikä tekee kaupungista houkuttelevan kohteen myös taskuvarkaille. Näiden suosikkikohteita ovat vaurastuvista Aasian maista tulevat matkailijat.

Kiinalaisturisteihin on kohdistunut siinä määrin hyökkäyksiä ja varkauksia, että Ranskan sisäministeriö sai viime vuonna apua Kiinan poliisilta turistikohteiden valvonnassa.

Tänä kesänä Pariisin kaduilla partioi 26 000 poliisia ja viranomaista taskuvarkaiden varalta, uutisoi Liberation-lehti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.