Mainos

”Eihän sitä koskaan unohda” - näin tsunami vaikutti matkailualaan

Kaakkois-Aasian tsunamin jälkeen myös matkanjärjestäjien toimintatavat ovat muuttuneet. Kohteissa, joissa tsunamiriski on mahdollinen, on selkeät evakuointisuunnitelmat. Lisäksi matkanjärjestäjien henkilökuntaa koulutetaan ja asiakkaita ohjeistetaan toimimaan oikein tsunamivaroituksen tullessa.

Tapaninpäivän 2004 tsunami tuli täydellisenä yllätyksenä myös suomalaisille matkanjärjestäjille.

– Eihän sellaista sanaa ollut kenenkään sanavarastossakaan, saati mitään käsitystä seurauksista, sanoo silloin Finnmatkojen viestintäpäällikkönä toiminut Anu-Eveliina Mattila.

–Totta kai meillä oli valmiussuunnitelmat tulipalojen, maanvyöryjen ja muiden varalta, mutta tsunamiin emme osanneet varautua.

Suomalaisten loma paratiisissa muuttui painajaiseksi

Kun tsunami iski, suomalaisia oli Thaimassa kolmisen tuhatta ja Sri Lankassa 800. Finnmatkoilla oli lähdössä uusia matkustajia Phuketiin juuri tapaninpäivänä.

–Sain tiedon heti aamulla Suomen aikaa, että on ollut hyökyaalto ja että jotain ilmeisesti on suurempaa tapahtunut.

Finnmatkat perui tapaninpäivän lähtönsä ja lähetti turistien sijaan Thaimaahan omaa henkilökuntaansa sekä tarjosi kyytiä myös kilpailijoiden henkilökunnalle.

– Ensimmäisinä päivinä oli sekavaa, kaikenlaisia huhuja liikkui. Varmasti kaikki tahot tekivät parhaansa, mutta mikään ei tietenkään ollut tarpeeksi, kun ajatellaan ihmisiä siellä hädässä ja heidän omaisia huolissaan.

Osaan asiakkaista saatiin yhteys, osaan ei. Puhelimet paikanpäällä välillä toimivat ja välillä olivat toimimatta.

Myös Finnmatkojen toimistolla Suomessa puhelin soi ja siihen vastailivat ne, joita ei oltu lähetetty Thaimaahan.

Pari vuorokautta katastrofin jälkeen Finnmatkojen asiakkaita oli vielä kateissa kolmisen sataa. Heistä suurin osa oli Khao Lakissa thaimaalaisten sotilaiden saartamalla alueella, jonne ei päässyt.

– Me ulkomaiset matkanjärjestäjät olemme aina paikallisten viranomaisten varassa, emme voi ruveta pelastuslaitokseksi tai poliisiksi, sanoo Mattila.

Suomalaisia menehtyi tsunamissa 179 ja loukkaantui  noin 250.

Evakuointilennoilla kotiutettiin yli kolmetuhatta henkilöä, osa tuli reittilennoilla. Suomalaiset kotiutettiin 2.1.2005 mennessä.

Kokemus oli raskas myös niille, jotka työnsä puolesta tapahtuman kohtasivat.

– Kyllä siinä kuuli sellaisia tarinoita, joita ei tavallaan koskaan olisi halunnut kuulla. Meni pitkään aikaa toipumiseen ja varsinkin heillä, jotka olivat paikan päällä.

Tsunamin jälkeen - nyt varautuminen on arkipäivää

Thaimaan Phuketin lentokentälle, joka tsunamin aikaan oli yksi niistä paikoista, jonne ihmisiä koottiin ja kokoontui, laskeutuu joulun tienoilla valtavasti turisteja. Nyt on kuumin sesonki.

Aurinkomatkojen Phuketin kohdepäällikkö Kimmo Selenius kertoo, kuinka tsunamin mahdollinen läsnäolo otetaan  huomioon.

– Kaikissa hotelleissa on evakuointisuunnitelma, kaduilla ja rannoilla on selkeästi merkitty mitä tehdään ja minne mennään, jos tsunamivaroitus tulee.

Matkailijoille kerrotaan, millainen äänimerkki annetaan, jos tulee tsunamivaroitus ja miten meri voi muuttua jos tsunamin uhka on olemassa.

Phuketissa matkanjärjestäjät toimivat tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa, asioista on selkeät suunnitelmat. Kaksi vuotta sitten annettu tsunamivaroitus toimi malliesimerkkinä siitä, miten asiat sujuvat.

– Oli arvioitu, että aikaa mahdolliseen tsunamiin olisi kaksi tuntia. Kaupat, rannat ja kadut tyhjennettiin tehokkaasti ja ihmiset kuljetettiin autoilla evakuointipaikkoihin. Kaikki tapahtui alle puolessa tunnissa, kertoo itsekin Phuketissa tuolloin ollut Selenius.

Phuketin saarella on tarkoitus järjestää myös laaja tsunamiharjoitus. Sitä ei kuitenkaan pidetä joulupäivänä kuten alun perin suunniteltiin, sillä saarelle tulee paljon ihmisiä, jotka osallistuvat tsunamin uhrien muistotapahtumaan.

–He toivoivat, ettei harjoitusta järjestetä silloin, koska liian tuskalliset muistot saattaisivat nousta pintaan.

Selenius kertoo, että joskus matkailijat haluavat puhua tapahtumista myös lomallaan. Hän itse työskenteli kymmenen vuotta sitten Tukholmassa ja muistaa hyvin tapahtumat.

– Oli paljon tuttuja, jotka olivat näillä alueilla ja ilman muuta se kosketti paitsi heidän kauttaan, myös kertomuksina, joita on kuullut. Kyllä se kosketti varmasti kaikkia ihmisiä, vaikka eivät olisi ketään siellä ollutta tunteneetkaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.