Mainos

Ekonomisti Kreikan tulevaisuudesta: Jos pankit kaatuvat, koko talous menee

Jos ei-äänet voittavat Kreikan kansanäänestyksessä, velkaneuvottelut vaikeutuvat, sanoo OP:n senioriekonomisti Timo Hirvonen STT:lle.  

Virallisen vaaliennusteen mukaan ei-äänet olisivat keräämässä jopa yli 60 prosenttia äänistä Kreikan kansanäänestyksessä.

Kreikkalaiset äänestävät, pitäisikö maan hyväksyä sen velkojien sille asettamat ehdot.   

Hirvosen mukaan pallo siirtyy ei-tuloksen myötä velkojille. Erityisen ratkaisevaa on, jatkaako Euroopan keskuspankki Kreikan hätärahoittamista.

– Jos hätärahoitus katkaistaan, Kreikan pankit alkavat kaatua ja sitten äänestystuloksella ei ole enää merkitystä. Koska jos pankit alkavat kaatua, koko talous menee saman tien. Vaikeat ajat ovat edessä.   

Neuvotteluista entistä hankalammat

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras pyysi puheessa ennen kansanäänestystä kansaa äänestämään lainaehtoja vastaan, sillä hän uskoo kielteisen äänestystuloksen parantavan Kreikan neuvotteluasemia.  

Hirvonen on eri linjoilla, sillä hänen mukaansa ei-tulos tekee neuvotteluista entistä hankalammat.  

Kreikan eroa eurosta on povattu, jos ei-äänet voittavat. Hirvosen mukaan eron todennäköisyys ainakin kasvaa.

– Kreikkalaiset ovat eri mieltä eroamisesta, mutta en olisi yllättynyt, jos loppujen lopuksi niin kävisi. Kaikki sitä yrittävät silti varmasti välttää.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.