Mainos

EKP-pankkiiri: Vastuu Kreikka tuesta pois EKP:ltä

Saksan keskuspankin pääjohtajan mukaan Euroopan keskuspankin (EKP) ei pitäisi myöntää enää hätärahoitusta kreikkalaispankeille.

Bundesbankin pääjohtaja Jens Weidmann sanoo, että tästä eteenpäin kaikkien apupäätösten pitäisi kuulua euromaiden hallituksille, ei EKP:n neuvostolle.   

– Pitää olla kristallinkirkasta, että vastuu Kreikan tulevasta kehityksestä ja rahoituspäätöksistä on Kreikan hallituksella ja apua antavilla valtioilla, Weidmann sanoi.  

EKP:n neuvostossa istuvan Weidmannin mukaan epäilys kreikkalaispankkien tilasta kasvaa koko ajan.  
Kreikkalaispankkien ELA-hätärahoitus on päätetty pitää toistaiseksi ennallaan 89 miljardissa eurossa. EKP on kuitenkin kiristänyt vain vakavaraisille pankeille myönnettävän tuen ehtoja.  

Kreikkalaispankit ovat olleet suljettuina useita päiviä, ja kansalaisten nostot automaateilta on rajoitettu 60 euroon päivässä. Weidmannin mukaan rajoituksia pitää jatkaa kunnes Kreikka on päässyt ratkaisuun velkojiensa kanssa ja sekä pankkien että Kreikan hallituksen maksukyky on varmistettu.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.