Mainos

Elinkautinen työleirituomio eteläkorealaisille Pohjois-Koreassa

Kaksi eteläkorealaista miestä on tuomittu elinkautiseen pakkotyöhön Pohjois-Koreassa.

Pohjois-Korean korkein oikeus tuomitsi Kim Kuk-gin ja Choe Chun-gilin vakoilusta ja vehkeilystä maan hallinnon kaatamiseksi. Pohjois-Korean uutistoimiston KCNA:n mukaan miehet ovat tunnustaneet ”kaikki rikoksensa” ja syyllistyneensä ”poliittiseen terrorismiin”.

Etelä-Korea on vaatinut miesten vapauttamista ja karkottamista kotimaahansa. Koreoiden yhdistymisministeriö Etelä-Koreassa kuvasi tuomioiden olevan vastoin ihmisoikeuksia ja kansainvälistä käytäntöä.

Pohjois-Korea kertoi Kimin ja Choen pidätyksestä maaliskuussa.

Kimiä syytettiin tuolloin uskonnollisen propagandan levittämisestä. Hänen sanottiin johtavan maanalaista kirkkoa Kiinan puolella rajaa.

Choen puolestaan sanottiin värvänneen pohjoiskorealaisia keräämään maaperänäytteitä Yongbyonin ydintutkimuslaitoksen läheisyydestä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.