Mainos

Elokuvatyylin pankkiryöstö Bagdadissa

Bagdadissa tehtiin eilen yöaikaan iso pankkiryöstö lähes elokuvatyyliin. Ryöstäjät käänsivät pankin holveista 3,8 miljoonan dollarin arvoisen ryöstösaaliin liiveihinsä jättäen jälkeensä kahdeksan kuollutta vartijaa.

Epäillään, että ryöstön takana on ulkomaisen rahoituksensa menettänyt terroristiryhmä. Ryöstössä on ollut mukana avustajia pankin sisäpiiristä, sillä rosvot iskivät päivän sisällä suuren rahakuljetuksen saapumisen jälkeen. Pankista ei oltu rikottu ovia tai ikkunoita, joka myöskin viittaisi sisäpiiririkokseen.

- En ole koskaan nähnyt niin brutaalia rikosta. Ryöstäjät ovat kuin suoraan ulkomaisista elokuvista: he tulevat, varastavat, tappavat ja katoavat, kertoi yksi pankin työntekijöistä.

Pankin kahdeksan yövartijaa löytyivät kellarista kädet selän taakse sidottuina ja teipit suiden edessä. Yhtä lukuun ottamatta kaikki oli riisuttu alusvaatteisilleen, kaikkia oli ammuttu päähän.

Hitsaamalla holviin

Ryöstön toteutuksesta liikkuu kahdenlaista teoriaa: Toisen mukaan vartijat olisivat aluksi auttaneet ryöstäjiä, mutta sitten ryöstäjät olisivat pettäneet vartijat. Toisen mukaan joku muu pankin työntekijä on vakuuttanut yövartijat päästämään rosvolauman yöllä sisälle pankkiin. Tavallisesti yövartijat eivät saa päästää öisin sisälle edes omia esimiehiään.

Pankkiholvi oli murrettu hitsaamalla. Viranomaisten arvion mukaan noin neljän aikaan aamuyöstä tapahtunut hitsaus on kestänyt ainakin puolitoista tuntia, sillä holvin ovi oli noin 20 senttimetrin paksuinen.

- Tämä oli ammattilaisten elkein tehty murto, irakilainen poliisi kertoo.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.