Mainos

Endeavourin laukaisua lykättiin jo neljännen kerran

Yhdysvaltain avauruushallinto Nasa on jälleen joutunut lykkäämään avaruussukkula Endeavourin laukaisua. Lykkäyksen syynä on ukkonen.

Myös lauantaiksi suunniteltua sukkulan laukaisua siirrettiin ukkosen takia. Perjantaina laukaisualueella riehuneen ukkosmyrskyn pelättiin vahingoittaneen joitakin kriittisiä järjestelmiä, mutta tarkastuksissa ei löydetty vikoja.

Endeavourin lähtö on viivästynyt alkuperäisestä aikataulusta jo kuukaudella. Lähtöä jouduttiin siirtämään kahdesti myös viime kuussa.

Nasa yrittää sukkulan laukaisua uudelleen tänään illalla.

(MTV3 - AFP)

NÄIN SALAMA ISKI SUKKULAN LAUKAISUALUSTAAN PERJANTAINA

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.