Mainos

Endeavourin miehistö päätti ensimmäisen avaruuskävelynsä

Avaruussukkula Endeavourin miehistön ensimmäinen avaruuskävely on päättynyt.

Kävelylle osallistuivat astronautit Dave Wolf ja Timothy Kopra, jolla on suomalaiset sukujuuret. Kävely kesti viisi ja puoli tuntia. Sen aikana miehistö asensi Kansainvälisen avaruusasema ISS:n japanilaiseen laboratorioon neljä tonnia painavan lisäosan. Avaruuskävely oli Kopran ensimmäinen.

Kopra ja Wolf viettivät edeltävän yön ilmalukossa valmistautuakseen kävelyn oloihin.

Avaruuskävely oli ensimmäinen lennon kaikkiaan viidestä kävelystä. Niiden aikana japanilaisen tutkimuslaboratorion kolmas ja viimeinen osa liitetään osaksi ensi vuonna valmistuvaa ISS:ää.

Endeavour telakoitui ISS:lle perjantaina. Kopra jää avaruusasemalle, kun japanilainen Koichi Wakata palaa Maahan. Wakata on viettänyt avaruudessa yli 120 päivää.

(MTV3-STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.