Mainos

Ennätyslämmin alkuvuosi Yhdysvalloissa

Kuluva vuosi on ollut ennätyslämmin Manner-Yhdysvalloissa. Maan ilmatieteenlaitoksen mukaan vuoden neljä ensimmäistä kuukautta olivat mittaushistorian lämpimimmät. Keskilämpötila oli 7,4 astetta, joka on peräti kolme astetta keskiarvon yläpuolella.

Lämmin ajanjakso on jatkoa viime vuoden lämmölle. Yhdysvaltain ilmatieteenlaitoksen mukaan ajanjakso viime vuoden toukokuusta tämän vuoden huhtikuuhun oli kaikkien aikojen lämpimin Manner-Yhdysvalloissa. Keskimääräinen lämpötila tänä aikana oli 13,2 astetta eli 1,6 astetta 1900-luvun keskiarvoa enemmän. Vuoden mittaiseen jaksoon mahtuvat mittaushistorian toiseksi lämpimin kesä, neljänneksi lämpimin talvi ja lämpimin maaliskuu.

Lämmin sää näkyy muun muassa kuivuutena. Lähes 40 prosenttia Yhdysvalloista kärsi toukokuun alussa kuivuudesta. Toisaalta osassa maata on ollut viime aikoina rankkoja sateita ja paikallisia tulvia.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.